Kuten vuodenvaihteen blogeissa lupailin, aloitin säännöllisen salilla treenaamisen muutaman viikon kestäneen manflun jälkeen. Jännitti alkuun kun olin kuullut niin paljon tarinoita, miten täytyy lisätä hiilihydraatteja, tai ei jaksa yhtään mitään.
Muistan hyvin kun aktiivisimmassa treenivaiheessa aikuisella iällä harrastin hyvin kuormittavaa lajia ja olin samalla täysin vegaanisella ruokavaliolla. Proteiinijauheet tulivat tutuiksi. Ja syödä sai käytännössä koko ajan, kroppa huusi myös hiilareita. Ja varsinkin myöhemmin, ennen kuin selkäni sanoi poks, palautuminen salitreenin jälkeen kesti aina vähintään sen pari päivää, sekaaninakin.
No mille se aloittaminen sitten tuntui ketoillessa?
Kipeältä. Parin kolmen ensimmäisen käynnin jälkeen olin kipeä. Mutta lihaskipu on itse aiheutettua, joten siitä ei voi syyttää muita. Ja taisi olla kolmannen käynnin jälkeen kun oli jotenkin tosi kurja olo - mietin että täytyykö sitä kuitenkin lisätä hiilareiden määrää että palautuu edes kolmessa päivässä.
Sitten aloin miettimään tarkemmin mitä olen syönyt treenipäivinä ja niiden jälkeen. Kun on vuoden ajan syönyt koko ajan pienempiä annoksia, on tapojen muuttaminen hankalaa. Ei riitä, että syö aamupalan ja sitten sinnittelee päivän parilla rasvakahvilla, kun kulutus hyppää säännöllisen treenin myötä uusiin lukemiin. Proteiinia on saatava enemmän ja samoin rasvaa.
Tämän havainnon myötä tilanne muuttui merkittävästi, myös palautumisen osalta. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta palautuminen on nopeampaa kuin muistan sen koskaan olleen koko aikuisiällä. Hiilihydraatteja en ole lisännyt yhtään, pikemminkin vähentänyt. Pystyn käymään salilla vaikka peräkkäisinä päivinä; ensin aamulla ja seuraavana päivänä illalla, eikä treeneistä palautuminen vaikuta elämään arkea häiritsevästi.
Jos olisin aloittanut salitreenin viime keväänä, vaikkapa parin kuukauden ketoilun jälkeen, olisi tilanne ollut luultavasti toinen. Ketoadaptoituminen syveni omien kokemusten mukaan koko vuoden 2019 ajan. Adaptoituminen etenee tietty yksilöllisesti, eikä ainoaa oikeaa totuutta ole. Omalla kohdalla tuntuu salitreeni toimivan hyvin rasvaa ja proteiinia lisäämällä, joten sitä kannattaa ainakin kokeilla jos treenaaminen / palautuminen tuntuu hankalalle.
Kirjoittelen taas lisää kokemuksista, kunhan matka etenee - hiilareita lisäämättä.
Asiaa ketoilusta, terveydestä ja hyvinvoinnista