Morjens. Aloitan tällä ensimmäisellä kirjoituksellani blogin ketogeenisestä ruokavaliosta. Olen aiemmin kirjoitellut mm. musiikista ja politiikasta, mutta sen verran mullistavia ovat olleet muutokset ketodieetille siirtymisen jälkeen, että täällä käsitellään vain ketoiluun, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita.
Vähän taustaa itsestäni
Olen harrastanut liikuntaa nuoruudesta lähtien jaksoittain ja useita eri lajeja. Lajikirjoon kuuluu mm. lentopallo, koripallo, jujutsu, kuntosali, spinning, body combat, seinäkiipeily ja kungfu. Aikuisella iällä selkä alkoi vaivaamaan ja lopulta urheiluvammasta alkaneesta ketjureaktiosta kehobalanssini muuttui niin paljon, että välilevy pulpahti selästä pois paikaltaan vajaa 10 vuotta sitten.
Olin myös täysvegaani muutaman vuoden samaan aikaan kun harrastin kungfua, mutta työn vaihduttua kokous / edustuspainotteiseksi ruokavalio kävi siihen aikaan hankalaksi ja pikkuhiljaa siirryin sekasyöjäksi.
Selän hajoamisen seurauksena käveleminen ja seisominen muuttui tuskalliseksi, ja käytännössä olen ollut joka päivä kipeä. Samalla paino lähti nousuun ja vähäisestäkin liikkumisesta tuli koko ajan hankalampaa. Kaikki painavien tavaroiden nostelu, paikallaan seisoskelu ja vähäistä kävelyä pidemmät matkat loppuivat lyhyeen jatkuvan kivun vuoksi.
Karppaamista kokeilin puutteellisin tiedoin muutama vuosi sitten, mutta työmatkojen ja vaihtelevien olosuhteiden vuoksi kokeilu jäi pariin kuukauteen. Lisäksi silloin ruokavalioni muodostui pääasiassa proteiinipainotteisesta ruoasta. Ja nälkä vaivasi koko ajan. Homma kaatui siihen.
Vuoden 2018 aikana luin kirjallisuutta ja artikkeleita ketodieetistä, joka on yksi karppaamisen muoto. Loppuvuodesta ajattelin, että tätä on kokeiltava, eivät kaikki ylistävät kokemukset voi olla tuulesta temmattuja. Olin saanut kerättyä riittävästi tietoa aiheesta, joten päätin aloittaa dieetin vuodenvaihteessa.
Perusperiaate
Ketodieetin aloittamista voi verrata polttoainejärjestelmän vaihtamiseen bensiinistä dieseliin. Hiilihydraattien määrä lasketaan minimiin (20-50g / vuorokausi) ja vältetään syömästä ns. kiellettyjä raaka-aineita, eineksiä ja prosessoitua ruokaa. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. sokeria, viljaa, riisiä, hedelmiä, sekä kasviksia ja marjoja joissa on yli 5g hiilareita / 100g. Myös perunasta täytyy ketodieetillä luopua. Lisäksi kiellettyjen listalla ovat kemiallisesti prosessoidut öljyt, kuten rypsi, rapsi ja auringonkukkaöljy, joiden rasvahappoprofiili on raskaan prosessoinnin lisäksi ihmiselle huono. Saranoiden voiteluun ja muuhun vastaavaan käyttöön sopivat hyvin.
Mitä sitten voi syödä?
Juustoa, kalaa, kanaa, punaista lihaa, tomaatteja, salaatteja, kurkkua, kaaleja ja muita vähähiilihydraattipitoisia maanpäällisiä kasviksia. Hyviä rasvoja ja öljyjä kuten kylmäpuristettu neitsytkookosöljy, oliiviöljy, avocadoöljy ja luomuvoi.
Leipominenkin onnistuu helposti, leivonnassa perinteiset viljat korvataan mm. mantelijauhoilla, kookosjauhoilla, pofiberillä ja psylliumilla.
Ja herkkujakin voi tehdä, mutta ilman sokeria. Karppisokeria myydään lähes jokaisessa lähikaupassa, mustikoita, mansikoita ja vadelmia voi käyttää maltillisesti ja raakalakritsijauhe on todella herkullista vaikkapa mascarponejäätelön makeuttajana.
Miksi ketodieetti toimii?
Kun hiilihydraattien saamista rajoitetaan, täytyy tilalle saada toinen energialähde. Ketodieetissä tämä toinen energialähde on rasvat. Päivittäisestä energiatarpeesta 75% otetaan rasvoista, 20% proteiineista ja 5% hiilihydraateista. Kun dieettiä on noudattanut pari päivää, elimistö on käyttänyt lihaksissa varastoidut glykogeenivarastot loppuun ja maksassa alkaa muodostua rasvasta ketoaineita ravinnoksi aivoille ja lihaksille. Alkaa tapahtua ns. ketoadaptaatio, jonka kesto voi olla parista päivästä muutamaan viikkoon ja ketoosi todenteolla käynnistyy. Samalla elimistö alkaa käyttää myös varastorasvaa ravinnoksi ja koko aineenvaihdunta muuttuu myös hormonaalisella tasolla. Hiilihydraattien ruokkima insuliinin erittyminen vähenee ja nälkä tulee entistä harvemmin, eikä rasvaa enää kerry kehoon vaan sitä aletaan käyttää ravinnoksi.
Toinen erittäin positiivinen vaikutus on, että hiilihydraattien ruokkimat tulehdustilat kehossa lakkaavat ja kaikenlaiset kolotukset ja jomotukset loppuvat muutaman viikon sisään ketoosiin pääsemisen jälkeen.
Vaikka puhutaankin dieetistä, jonka useimmat mieltävät väliaikaiseksi ja hetkelliseksi projektiksi, helposti käy niin, että ketoilu jää päälle. Tällä ruokavaliolla ei nimittäin tarvitse kärsiä, kituuttaa eikä varsinkaan olla nälissään.
Haasteita?
Monille on haastavaa pysyä näin rajoitetulla ruokavaliolla. Varsinkin jos on sokerikoukussa. Tämä dieetti ei toimi jos perusperiaatteita ei noudata. Varsinkin alussa on oltava kärsivällinen. Kun malttaa kuukauden noudattaa perusperiaatteita, on ketoosi todennäköisesti päässyt hyvään vauhtiin. Jos herkuttelee viikonloppuisin ja aloittaa joka maanantai uudestaan alusta, homma ei toimi. Tahdonvoimaa tarvitaan asteikolla vähän - todella paljon, riippuen yksilöllisistä seikoista. Mutta omakohtaisesta ja lukemattomien muiden ihmisten kokemuksesta voin sanoa että se kannattaa. Me kaikki synnymme ketoosissa, ja jos olisin tiennyt aiemmin - nuorempana miten mullistava tämä ruokavalio voi olla - olisin aloittanut jo kauan sitten.
Seuraavassa kirjoituksessa kerron miten ja mihin kaikkeen ketodieetin aloittaminen itselläni vaikutti. Myös blogin nimen tausta selviää myöhemmässä vaiheessa. Kiitos kun jaksoit lukea, palataan. :)
Asiaa ketoilusta, terveydestä ja hyvinvoinnista